27. joulukuuta 2014

Joulukuun ylläripaketti

Viimeistä viedään! Sain juuri ennen joulua viimeisen paketin salaiselta neuleystävältäni. Syksy on mennyt pika vauhtia ja joka kuukausi olen saanut ilahtua ihanista paketeista. Oma salainen neuleystäväni oli kyllä huomioinut todella hyvin toiveeni ja nähnyt vaivaa ja siunannut useamman ajatuksen pakettien kokoamiseen. ISO KIITOS JA KUMARRUS!

Joulukuun paketista löytyi taas vaikka mitä;

- Schachenmayr My Mountain Crochet Kit
- teetä
- suklaata
- pipareita
- manteli&rusina-pussi
- herkkuja Pedrolle
- ihana pieni rasia
- itse neulotut villasukat


Itse neulottuja villiksiä olen fiilistellyt kovasti. Villasukat SNY oli neulonut TeeTeen Pallas-langasta ja ne oli, kun mittatilauksena jalkaani tehty. Sujahtivat ensimmäisenä sairaalakassiin, joka muuten vielä ammottaa tyhjyyttään. (No pysyy ainakin varpaat lämpöisinä, jos tulee nopea lähtö sairaalaan x) )


Joulukuu oli myös paljastuksien kuukausi. Syksyn pakettien takaa paljastui Suoraansukasta- blogia kirjoittava Kati. Katin blogista löytyy paljon ihania ideoita ja mm. satakertaa paremmat kuvat noista ihanista saamistani punaisista palmikkosukista.

Kovasti tekisi mieli lähteä myös kevään SNY-kierrokselle mukaan! Onneksi tässä on vielä hetki aikaa pohtia, tuumata ja arpoa mihin kaikkeen keväällä riittää aika ja rahkeet, kun pikku-Kuikka mullistaa maailmamme <3


2 kommenttia:

  1. Ihana paketti <3. Sukat ovat niin herkut.

    Kyllähän se pieni nyytti mullistaa maailman <3

    VastaaPoista
  2. Jee, hienoa, että sukat olivat sopivat :) Täällä odottelen ja innolla seuraan, milloin pikku-kaveri putkahtaa maailmaan :) Upeaa uutta vuotta ja rapsuja Pedrolle :)

    VastaaPoista